
Yhdistys ylläpitää vuonna 2008 käyttöön otettua motocrossrataa Kestilässä Pihkalanrannalla. Nimensä rata on saanut alueella olevien tervahautojen mukaan. Rata on hiekka-savipohjainen n. 1,6 km pitkä. Rata soveltuu aloittelijoille ja kokeneemmille kuskeille. Suurin osa hyppyreistä on kierrettävissä. Radasta on tällä hetkellä käytössä vain ns. eteläpää, pohjoispäähän on estetty kulku lippusiimalla (kausi 2025). Radalla on lähtöalueen vieressä nuotiopaikka ja parkkipaikalla on ulkohuussi.
Rata on hyvinä runsaslumisina talvina avoinna myös snowcross-ajajille, tästä mahdollisuudesta ilmoitetaan erikseen nettisivuilla sekä some-kanavilla.

Ratasäännöt
- Maksa ratamaksu ennen ajoa käteisellä tai tilille. Kirjaa tiedot ajopäiväkirjaan (radalla postilaatikossa vihko) käyttöraporttia varten, huom. myös kausikortin lunastaneet!
- Radan ulkopuolella ajo kielletty.
- Suosittelemme ajoneuvoon liikennevakuutusta.
- Radalla ajavalla on aina etuajo-oikeus.
- Radan kiertosuunta on myötäpäivään.
- Huolehdi ajoneuvon riittävästä äänenvaimennuksesta.
- Käytä ajoneuvon alla huoltomattoa ja huolehdi muutenkin siisteydestä.
- Nuotiopaikalle ei saa sytyttää tulta kulopalovaroituksen aikana.
- Osoite Kettukalliontie 77, 92700 Kestilä
- Koordinaatit 64,32300 P 26,11620 I
- Noudata ympäristöluvan ajoaikoja:
- MA-PE 10-20
- LA 10-18
- SU 12-20
Ratamaksut ja kirjautuminen
Suorita maksut ennen ajoa käteisellä tai tilille. Kirjaa käyntisi aina radalta löytyvään vihkoon ympäristöviranomaisia varten. Rastita vihosta käyttämäsi maksuvaihtoehto.
Kertamaksu:
Alle 85cc 10€/päivä
85cc ja yli 15€/päivä
Kausikortit jäsenille:
Alle 15-vuotiaat 75€/kausi
15-vuotiaat ja yli 85€/kausi
Perhe 150€/kausi
Tilille maksu:
Saaja: Tervacross Ry
Tilinumero: FI24 5138 0820 0162 89
Viestiksi erittely maksuista.
Jäseneksi voit liittyä ilmoittamalla tietosi sähköpostilla jenni.riikonen[at]hotmail.com. Liittymismaksu 5€ kausikortin päälle.